The essay exa­mines the views expressed in von Wright's Explanation and Understanding (1971) on human action and historical events from the perspective of the recent philosophy of science. Connecting causal explanation tightly to covering laws, as von Wright does, is found to be problematic, and his Logical connection argument invalid. On the other hand, von Wright's sketched theory of causation which is based on the concept of manipulation proves to be on the right track in light of current knowledge. From (...) this perspective, however, there is no obstacle for explaining human action causally. This is illustrated with two examples from historical research. Finally, von Wright's idea that a complete account of the historical past is never achieved, because the past can always be re-evaluated, is briefly discussed. (shrink)

D’un versant à l’autre des Alpes, les règles universitaires et éditoriales diffèrent beaucoup, et c’est une aubaine pour les chercheurs et les érudits. Voici Théon de Smyrne, élégamment propulsé sur le devant de la scène par un jeune chercheur de 27 ans, dans une traduction italienne actualisée, commentée au fil du texte à la mode antique, avec une volonté non dissimulée d’exhaustivité dans les références, les parallèles, les contrastes et les variantes, les interprétations divergentes. Les n...

Theon of Smyrna was a professor of Platonism and, as the Platonists of his age, an exegete of the Timaeus. The only work we have, the Expositio rerum mathematicarum ad legendum Platonem utilium, is complete and consistent: it discusses the foundations and the characteristics of the τάξις that makes the world well structured. Theon found this doctrine in the Timaeus and in the Epinomis, and he argued it again through mathematical illustrations with the aim of demonstrating, according to Plato, the (...) presence of harmony both in the incorporeal and in the corporeal realm: Theon’s purpose can’t be grasped without referring to his platonic exegetical activity. (shrink)

Julkaisematta jääneessä muistiossaan Mietteitä oikeuden yleiskäsitteestä (1702-1703?) G. W. Leibniz muotoilee uudelleen Platonin Euthyfron-dialogissa esitetyn kuuluisan kysymyksen. Hän kirjoittaa: ”Myönnetään, että kaikki mitä Jumala tahtoo, on hyvää ja oikein. Sen sijaan kysytään, onko se hyvää ja oikein siksi että Jumala niin tahtoo, vai tahtooko Jumala sitä koska se on hyvää ja oikein. Eli kysytään, onko hyvyys tai oikeus jotakin mielivaltaista, vai koostuvatko ne asioiden luonnetta koskevista välttämättömistä ja ikuisista totuuksista, kuten luvut ja suhteet.” Universaaleja, ikuisia totuuksia puolustava filosofi ei voi (...) hyväksyä ensin mainittua vaihtoehtoa. Hänen mukaansa ”Se toden totta tuhoaisi Jumalan oikeudenmukaisuuden. Sillä miksi ylistäisimme häntä oikeudenmukaisista teoista, jos oikeudenmukaisuuden käsite ei hänen tapauksessaan lisää mitään teon käsitteeseen? Ja sanonta stat pro ratione voluntas, minun tahtoni käyköön perusteesta, on todella tyrannin motto.” Leibnizin kritiikki on suunnattu erityisesti hänen aikalaisiaan René Descartesia, Thomas Hobbesia ja Samuel Pufendorfia vastaan. Hän ei voi hyväksyä näkemystä, jonka mukaan oikeudenmukaisuuden mitta on vain Jumalan tahto. Perustan on löydyttävä ikuisista totuuksista, jotka ovat myös Jumalan oikeudenmukaisuuden standardi. Erityisen kuuluisaksi tuli Leibnizin kritiikki Pufendorfin näkemyksiä kohtaan, sillä Pufendorfin laajalle levinneen teoksen De officio hominis et civis ranskalaisen laitoksen neljännen painoksen toimittaja Barbeyrac liitti siihen Leibnizin kiistakirjoituksen, joka tunnetaan lyhyellä nimellä Monita (Epistola viri excellentissimi ad amicum qua monita quaedam ad principia Pufendorfiani operis de officio hominis et civis continentur, 1706) ja puolusti Pufendorfia Leibnizia vastaan. Leibnizin onnistui kuitenkin ilmeisesti osoittaa eräs heikkous Pufendorfin näkemyksissä, jota Barbeyrac ei pystynyt sivuuttamaan: tämän mukaan Jumala on saman aikaan sekä ylin tuomari että lakien laatija. Siten Leibnizin näkökulmasta Jumala on tyranni – hänen tahtonsa on oikeuden ja etiikan mitta ja koska hän on kaikkivaltias, hän voi pakottaa ihmiset noudattamaan sellaista oikeudenmukaisuutta, joka on hänen mieleistään. Koska Jumalan yläpuolella ei ole Pufendorfin mukaan mitään, hän voi toimia aivan mielivaltaisesti. Leibnizin kritiikki kiteytyy Pufendorfin epäselvään erotteluun ulkoisen ja sisäisen velvollisuuden välillä, joka jättää hänen näkemyksensä arvoitukselliseksi. Tutkiskelen tässä esitelmässä oliko Leibnzin kritiikki johdonmukainen ja oikeutettu. Onko Pufendorfin näkemyksissä heikkous, jota hän ei itse huomannut? Vertailen myös asiaa koskevia eri kommentaareja (mm. Kari Saastamoinen, Petter Korkman, Fiametta Palladini) ja arvioin Leibnizin kritiikin reseptiota Pufendorf-tutkimuksessa. (shrink)

Tarkoitukselliset tekemättä jättämiset ovat osa toimijuutta siinä missä tarkoitukselliset teotkin. Tarkoitukselliset tekemättä jättämiset ovat kuitenkin piileviä toimijuuden ilmentymiä siinä mielessä, että on vaikea ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta sanoa, jättääkö joku jotakin tekemättä tarkoituksella vai vahingossa. Teon filosofista lähestymistapaa tarvitaan siksi sen selvittämiseen, mitä tapahtuu, kun ihminen tarkoituksella jättää teon tekemättä. -/- Filosofinen työ pystyy erottelemaan tekemättä jättämisiä toisistaan, etsimään niiden välttämättömiä ja riittäviä ehtoja ja sijoittamaan ne osaksi toimijuutemme kokonaisuutta. Käsitteellinen työ auttaa tekemään piilevistä ilmiöistä todellisia antamalla niille nimen. (...) Ontologinen työ asettaa ilmiön osaksi todellisuuden perusrakennetta. Naturalistinen tutkimusote teon filosofiassa löytää vastaavuuksia kognitiivisen psykologian ja teon filosofian kategorioiden välille. Monimenetelmäinen tutkimusote on hyödyllinen silloin kun jokin ilmiö on jäänyt vähälle huomiolle. Koherentin filosofisen työn puutteessa tarkoitukselliset tekemättä jättämiset ovatkin olleet alttiita yksinkertaistavilla myyteillä ja sanonnoilla selittämiseen. -/- Kokonaisvaltainen toimijuuden filosofia pyrkii selvittämään, mistä toimijuudessa on kyse ottamalla huomioon myös sen piilevät ilmentymät. Tällainen toimijuuden teoria soveltuu paremmin myös yhteiskuntatieteiden käyttöön. Sillä miten ymmärrämme ja pystymme käsitteellistämään tarkoituksellisia tekemättä jättämisiä, on väliä esimerkiksi siksi, että ihmisen toimintaa koskevia teorioita käytetään yhteiskuntatieteissä. Yhteiskuntatieteitä taas käytetään informoimaan poliittista päätöksentekoa. Sillä miten teoria tavoittaa piilevää toimijuutta on siis merkitystä, kun vaikkapa pyritään puuttumaan osallistumattomuuteen tai äänestämättömyyteen. (shrink)