Abstract

Lähtökohtanaan Jean-Paul Vernantin ja Albrecht Dihlen historialliset teesit artikkeli tarkastelee tärkeimpien ”lakia ja järjestystä” ilmaisevien käsitteiden (nomos, dikē) roolia esisokraattisten filosofien, erityisesti Anaksimandroksen, Herakleitoksen ja Parmenideen, ajattelussa. Arkaaisessa kreikkalaisessa ajatusmaailmassa sekä luonnon että ihmisyhteisön sisäinen tasapaino ilmentää moninaisen jumalmaailman ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Esisokraatikot ajattelevat todellisuutta eriytyneenä ykseytenä, jonka moninaisuutta sitoo yhteen yhtenäinen perusrakenne; tämän mallin uusi filosofia jäsentää uudesta polis-ajattelusta lainattujen käsitteiden avulla. Tämä esisokraatikkojen ”poliittinen ontologia” ja toisaalta nomoksen, yhteisöllisen normiston, enenevä ymmärtäminen inhimillisenä konventiona, mahdollistaa fysiksen ja nomoksen, ”luonnon” ja ”kulttuurin” välisen myöhemmän vastakkainasettelun.